Lokakuu on tänä vuonna ollut erikoisen kaunis kelien suhteen.
Aurinko on paistanut ja ensilumikin käväisi.
Kelit on houkutellut ulkoilemaan miniäni Susannen, mieheni pikkusiskon Siina,
hänen lasten Callen, Liinun ja tietenkin Hutin kanssa.
Syksy on ollut piiiitkä, hyvä niin.
Miten voi metsä ollakkin niin kaunis
Syysloman alussa nautimme Hutin kanssa lämpöisestä auringosta ja maisemista ja ihmettelimme monia asioita.
Työtä tehneet kärryt talvilevolla
Metsäkulman raittia
Jos meillä olisi traktori, kynnettäisiin meidänkin pellot, vaan kun ei ole...opettelisin sen taidon varmasti...
20 vuotta sitten tälläkin kylällä oli ainakin parissa talossa lehmiä, härkiä, ei ole enään. Harmi.
Piikkilankaaidat on tallella.
Joku päivä tulee iso kone jonka mylly silppuaa nämä oksat
Tässä ihmetellään yhdessä yön aikana kuuraantunutta tienpengertä ja jäätynyttä ojaa.
Taitaa se talvi tulla kuitenkin.
Ajan patinoimaa.
Syksy tuli kotirantaankin
On satanutkin
Vielä vähän aikaa voi verkot olla järvessä, ei kauaa, pian se jäätyy...
verkoissa on ollut vain lahnoja
katsikassa muutama hauki ja
kutevia ahvenia
vaikka on syksy
luulivatko kevään koittaneen
Hetekka syyskylvyssä
Puna-apilan syksy
Syksyn ohikulkijat lepäilemässä
Pimeinä koti-iltoina voi virkata tai kutoa.
Lauri virkkaa punaista pyöreää peittoa
Susanne neiliötä tyynyyn tai peittoon
minä kudon Hutin pentuaikana pureskeltuja Laurin sukkia uudelleen
kelpaa sitten varpaita lämmitellä
koleina ja kosteina päivinä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti