Aikaa on kulunut siitä kun viimeksi täällä blogissa viimeksi kirjoittelin...melkein vuosi. Vuodessa on tapahtunut paljon, iloakin ja ikävä kyllä myös surullinen menetys. Sellainen rasti tuli elämässä eteen, että on tarvis leipoa jotain perheen perinteeseen kuuluvaa. Äidin keittokirjaa kaivoin esiin, josta etsin kampanisujen reseptiä. Aivan varma en ole, onko se tämä -äidin kirjoittama??? Etsin ohjeen lopulta netistä, josta löytyi useampi versio. Tälläisiä näistä tuli.
Minä leivoin ja itkin suurinta suruani. Surutyötä tämä on. Äiti taisi leikata 3-4 sakaraa,Minä leikkasin viisi sakaraa, viiden poikani mukaan, Vaikka yhden lapsen menetin äkilliseen kuolemaan. Onhan hän aina tallessa.
Leivoin ensin koenisut, niistä tuli kummallisia, ne levisi pellille... Taisi olla liian vähän jauhoja. Niitä maisteltiin ja vein loput työpaikan kahvipöytään ja päätin leipoa myöhemmin uudet. Niin tein, nämä ei levinnyt, mutta on nää niin säälittäviä..älkää naurako lapinserkut.. Muistan ne äidin leipomat, ne oli kauniita, vaaleampia ja tasaisia, oikein herkullisia...on nääkin ihan hyvän makuisia. Äitiä tuli suuri ikävä. se lohduttaa hiukan, ettei äidin tarvinnut kokea tätä surua, Voi äiti...
